Alexandre Astruc

Alexandre Auguste Astruc (13. heinäkuuta 1923 Pariisi – 19. toukokuuta 2016 Pariisi, Ranska)^[1] oli ranskalainen elokuvaohjaaja, elokuvakriitikko ja kirjailija. Hänelle myönnettiin vuonna 1994 Ranskan akatemian René Clair -palkinto.

Ennen kuin hänestä tuli elokuvaohjaaja, hän oli toimittaja, kirjailija ja elokuvakriitikko. Hänen panoksensa auteur-teoriaan keskittyy hänen käsitykseensä caméra-stylosta tai "kamerakynästä" ja ajatukseen, että ohjaajien tulisi käyttää kameroitaan kuten kirjoittajien kynää.^[2][3]

Alexandre Astruc oli toisen maailmansodan jälkeisen Pariisin Saint-Germain-des-Prés'n kaupunginosan vaikuttajia ja "kynäkameran" (ransk. caméra-stylo) teoreetikko, joka piti elokuvaa kirjallisuuden vastineena eikä halunnut määritellä itseään "ohjaajaksi, joka olisi kirjoittanut kirjoja, tai kirjailijaksi, joka olisi tehnyt elokuvia".^[4]

Hänen vanhempansa olivat pariisilaissyntyinen toimittaja Marcel Astruc (1886-1979) ja toimittaja Huguette Haendel (1898-1990). Nuorelle Astrucille matematiikka oli intohimo, hän jätti opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa ja kirjallisuudesta innostuneena kirjoitteli useita artikkeleita ajanvietelehtiin saksalaismiehityksen synkkinä vuosina. Toisen maailmansodan loppumisen jälkeen hän tutustui Jean-Paul Sartreen, Albert Camus'iin ja Juliette Grécoon, kävi usein Pariisin Latinalaiskorttelin elokuvateattereissa ja innostui Robert Bressonista, Roberto Rossellinistä, Alfred Hitchcockista ja Orson Wellesistä, jotka olivat tulevien uuden aallon kulttielokuvien tekijöitä.^[4]

Alexandre Astruc teki vuoronperään elokuvia, romaaneja ja esseitä. "Les vacances" teos julkaistiin vuonna 1945, joka oli alkusoittoa "Le rideau cramoisi" Louis Delluc-palkitulle lyhytelokuvalle vuonna 1953. Vuonna 1955 hän ohjasi elokuvan "Les Mauvaises rencontres", pääosassa Anouk Aimée, jota François Truffaut ylisti, ja josta Astruc sai Venetsian 16. elokuvajuhlilla lupaavimman uuden ohjaajan palkinnon.^[4]

Hän teki sen jälkeen elokuvasovituksen Guy de Maupassantin romaanista "L'Humble Vérité" (1883) nimeltä "Une vie" vuonna 1958, pääosassa Maria Schell ja Gustave Flaubertin romaanista "L'enseignement sentimentale" (Sydämen oppivuodet) vuonna 1962 sekä omaan käsikirjoitukseensa perustuvan avioliitto- ja emansipaatiodraaman "La proie pour l'ombre" vuonna 1960, jonka pääosassa oli Annie Girardot.^[4]

Astruc oli Francois Truffautin, Jean-Luc Godardin ja Claude Chabrolin edustaman "auteur-politiikan" edelläkävijä.^[4]

1970-luvulla Alexandre Astruc teki elokuvia televisioon kuten Jean-Paul Sartrea käsittelevän dokumentin "Sartre par lui-même" vuonna 1976 sekä Edgar Allan Poen ja Honoré de Balzacin kirjallisuuteen perustuvia televisioelokuvia. Hän julkaisi vuonna 1989 Ranskan akatemian palkinnon saaneen teoksen "Le roman de Descartes" ja antologian kriittisistä teksteistään ja muistelmistaan ​​"Le montreur d'ombres" vuonna 1996.^[4]

Alexandre Astruc kuoli 92-vuotiaana Pariisissa vuonna 2016.^[4] Hänet polttohaudattiin Père-Lachaisen hautausmaan krematoriossa. Paikalla ei ollut Ranskan Kulttuuriministeriön tai elokuvamuseo Cinémathèque Française'n edustajaa, jonka kunniajäsen ja intomielinen puolestapuhuja hän oli. Ohjaaja Jean Douchet lausui tilaisuudessa muistosanat.^[5]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä lefigaro ei löytynyt
2. ↑ Astruc, Alexandre: "The Birth of a New Avant-Garde: La Caméra-Stylo," teoksessa The New Wave, toim. Peter Graham, ss. 17-23. Käännös alkuperäisartikkelista "Naissance d'une nouvelle avant-garde: la caméra-stylo," L'Écran Français 144, 30.3.1948.
3. ↑ Astruc, Alexandre: "The Birth of a New Avant-Garde: La Caméra-Stylo". New Wave Film, 1948.
4. ↑ ^{a b c d e f g} Décès du cinéaste et écrivain Alexandre Astruc LEFIGARO. 19.5.2016. Viitattu 9.9.2023. (ranskaksi)
5. ↑ Obsèques Funérailles : Alexandre ASTRUC : avis de décès www.avis-de-deces.com. Viitattu 9.9.2023.